Narsismi, kuluttaminen ja ekoahdistus

Fantasiat loputtomasta tyydytyksestä ja mukavuudesta liittyvät narsismiin. Narsismia voidaan luonnehtia harhaksi omasta suuruudesta ja erinomaisuudesta, jossa kaikkivoivan minäkuvan takana on arvottomuus ja tyhjyys. Narsistinen yksilö yrittää täyttää ulkoisen minän mahdottomat vaatimukset ja joutuu jatkuvasti turhautumaan ja masentumaan kykenemättömyydessään. Mutta tätä turhautumisen ja tyhjyyden kokemusta narsistinen yksilö pyrkii välttämään hinnalla millä hyvänsä.

Narsistinen kuluttajaidentiteetti on kyltymätön ja itseään ruokkiva mekanismi. Siinä oikeaan yhteyden kokemukseen pyritään korvikkeilla, jotka eivät ikinä tyydytä pohjimmaista tarvetta eivätkä vapauta arvottomuuden tunteesta. Philip Cushman on liittänyt yhteen kuluttamisen ja narsismin amerikkalaisessa yhteiskunnassa.

Tänä päivänä narsismi ei ole vain yksilön narsismia vaan se voidaan nähdä kollektiivisena, maailmankuvallisena, länsimaista yhteiskuntaa liikuttavana arvona, ei pelkästään psykopatologisena ilmiönä.

Kuluttaminen on pakonomaista käyttäytymistä, riippuvuutta. Yksilö jatkaa elämäntapaansa, vaikka ymmärtää sen olevan tuhoisaa itselleen, läheisilleen ja ympäristölle. Tämän eettisen ristiriidan tunnistaminen koetaan tuskalliseksi. Se synnyttää defensiivistä käyttäytymistä, tosiasioiden kieltämistä, riippuvuutta, välinpitämättömyyttä ja masennusta.

Narsistisesti rakentuvan kuluttajaidentiteetin sijaan voidaan rakentaa ekologista identiteettiä, jossa ruumiilliset, esteettiset ja henkiset nautinnot ovat perustana uudenlaiselle tavalle olla maailmassa ja jossa ekoahdistus ymmärretään merkityksellisenä.

Melanie Joy nostaa esiin lihansyönnin, karnismin, institutionalisoituna, vallitsevana ideologiana, joka on vastoin monia keskeisiä länsimaisia arvoja. Yksilö käyttäytyy vallitsevan paradigman mukaan ja kokee tiedostamattoman ristiriidan, jota käsittelee defensiivisesti. Koska lihansyönti on dominoiva ideologia, sitä ei koeta valintana.

Ekologisten asenteiden on tutkittu länsimaissa asettuvan ainakin kahdelle akselille. Vallitseva sosiaalinen paradigma (dominant social paradigm, DSP) korostaa kasvua ja kehitystä, uskoa teknologiaan ja tieteeseen sekä liberaaliin talousajatteluun. DSP:n malliin kuuluu myös käsitys siitä, että ekologista katastrofia liioitellaan. Uusi ympäristö paradigma (new environmental paradigm, NEP) taas edustaa käsitystä ympäristökysymysten vakavuudesta ja niihin puuttumisen tärkeydestä. Ne yksilöt, joiden asenteissa korostuu DSP arvot, osoittavat vähemmän kiinnostusta ympäristökysymyksiin.

Se mikä näyttää yksilölliseltä kärsimykseltä, voi ekopsykologisesta  näkökulmasta olla kollektiivista. Yksilö kokee syyllisyyttä elinympäristöään tuhoavasta elämäntavasta. Voimattomuuden tunne syntyy siitä, että vaikutusmahdollisuudet koetaan vähäisiksi ja ongelman mittakaava valtavaksi. Miten roskienlajittelu voi vaikuttaa väistämättömältä näyttävään massiiviseen ekokatastrofiin? Syntyy välinpitämätön asenne omaa elämää, läheisiä ja maapallon selviytymistä kohtaan. Yksilö voi myös suhtautua defensiivisesti ja kieltää elämäntapansa eettisen ristiriidan. Ekopsykologit ovat verranneet tätä toimintamallia posttraumaattiseen stressireaktioon tai amnesiaan – kieltämällä kestämättömän tilanteen ihmiset ajautuvat yhä syvemmälle itsepetokseen.

Kirjailija Iida Rauma kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa ekologisesta ahdistuksesta, joka valvottaa öisin. ”Yritän etsiä paniikin ja asioiden kieltämisen välimaastosta jotain kompromissitapaa elää. Että olisi rehellinen sille tosiasialle, että jotain tosi uhkaavaa ja tuhoisaa on tapahtumassa, mutta pystyisi silti elämään mielekkäästi.”

Asiakkaitteni kokemukset johdattivat minut tutkimaan ekopsykologiaa. Niin suuri osa asiakkaista esitti kysymyksiä eettisestä elämäntavasta tai ravinnosta, ja koki ekologista ahdistusta, että se pakotti minut arvioimaan työtapojani ja antamaan tilaa ekologisille kysymyksille, myös niiden parantavalle näkökulmalle. Entä jos ekologinen ahdistus onkin perimmäinen oire eikä jonkin muun psykopatologian ilmentymää? Jos asiakkaitten kokemusta kuuntelisi tässäkin tosissaan?

Teksti on osa artikkelista, joka ilmestyi Psykoterapia-lehdessä 1/2016

One thought on “Narsismi, kuluttaminen ja ekoahdistus”

  1. Varsin hyviä argumentteja. Sinua kyllä tarvittaisiin kertomaan näistä asioista muille demarikansanedustajille, aloittaen Antti Rinteestä. Epäilenpä vain, että osa ryhmän jäsenistä ei ymmärrä ajatuksistasi höykäsen pöläystä ja monet niistä jotka ymmärtävät, ajavat käytännön politiikassa täsmälleen vastakkaisia asioita. Kulutuskysyntää on tässä maassa pidetty väen väkisin yllä koko laman ajan eli 10 vuotta, jotta edes kotimaiset työpaikat säilyisivät. Myös ay-liike ja SDP ovat hyväksyneet tämän.Näin ollaan ehkä säilytetty jonkin verran työpaikkoja, mutta samalla harjoitettu politiikkaa, joka ainakin osittain on kestävän kehityksen vastaista. Eli luotu lisää sitä ekologista ahdistusta, jota ansiokkaasti analysoit. Paljon on sulla töitä edessä. Toivon voimia, jaksamista ja ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä. Nämä asia eivät missään muutu nappia painamalla. Olet kuitenkin ehdottomasti oikealla asialla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *