Narsismi, kuluttaminen ja ekoahdistus

Fantasiat loputtomasta tyydytyksestä ja mukavuudesta liittyvät narsismiin. Narsismia voidaan luonnehtia harhaksi omasta suuruudesta ja erinomaisuudesta, jossa kaikkivoivan minäkuvan takana on arvottomuus ja tyhjyys. Narsistinen yksilö yrittää täyttää ulkoisen minän mahdottomat vaatimukset ja joutuu jatkuvasti turhautumaan ja masentumaan kykenemättömyydessään. Mutta tätä turhautumisen ja tyhjyyden kokemusta narsistinen yksilö pyrkii välttämään hinnalla millä hyvänsä.

Narsistinen kuluttajaidentiteetti on kyltymätön ja itseään ruokkiva mekanismi. Siinä oikeaan yhteyden kokemukseen pyritään korvikkeilla, jotka eivät ikinä tyydytä pohjimmaista tarvetta eivätkä vapauta arvottomuuden tunteesta. Philip Cushman on liittänyt yhteen kuluttamisen ja narsismin amerikkalaisessa yhteiskunnassa.

Tänä päivänä narsismi ei ole vain yksilön narsismia vaan se voidaan nähdä kollektiivisena, maailmankuvallisena, länsimaista yhteiskuntaa liikuttavana arvona, ei pelkästään psykopatologisena ilmiönä.

Kuluttaminen on pakonomaista käyttäytymistä, riippuvuutta. Yksilö jatkaa elämäntapaansa, vaikka ymmärtää sen olevan tuhoisaa itselleen, läheisilleen ja ympäristölle. Tämän eettisen ristiriidan tunnistaminen koetaan tuskalliseksi. Se synnyttää defensiivistä käyttäytymistä, tosiasioiden kieltämistä, riippuvuutta, välinpitämättömyyttä ja masennusta.

Narsistisesti rakentuvan kuluttajaidentiteetin sijaan voidaan rakentaa ekologista identiteettiä, jossa ruumiilliset, esteettiset ja henkiset nautinnot ovat perustana uudenlaiselle tavalle olla maailmassa ja jossa ekoahdistus ymmärretään merkityksellisenä.

Melanie Joy nostaa esiin lihansyönnin, karnismin, institutionalisoituna, vallitsevana ideologiana, joka on vastoin monia keskeisiä länsimaisia arvoja. Yksilö käyttäytyy vallitsevan paradigman mukaan ja kokee tiedostamattoman ristiriidan, jota käsittelee defensiivisesti. Koska lihansyönti on dominoiva ideologia, sitä ei koeta valintana.

Ekologisten asenteiden on tutkittu länsimaissa asettuvan ainakin kahdelle akselille. Vallitseva sosiaalinen paradigma (dominant social paradigm, DSP) korostaa kasvua ja kehitystä, uskoa teknologiaan ja tieteeseen sekä liberaaliin talousajatteluun. DSP:n malliin kuuluu myös käsitys siitä, että ekologista katastrofia liioitellaan. Uusi ympäristö paradigma (new environmental paradigm, NEP) taas edustaa käsitystä ympäristökysymysten vakavuudesta ja niihin puuttumisen tärkeydestä. Ne yksilöt, joiden asenteissa korostuu DSP arvot, osoittavat vähemmän kiinnostusta ympäristökysymyksiin.

Se mikä näyttää yksilölliseltä kärsimykseltä, voi ekopsykologisesta  näkökulmasta olla kollektiivista. Yksilö kokee syyllisyyttä elinympäristöään tuhoavasta elämäntavasta. Voimattomuuden tunne syntyy siitä, että vaikutusmahdollisuudet koetaan vähäisiksi ja ongelman mittakaava valtavaksi. Miten roskienlajittelu voi vaikuttaa väistämättömältä näyttävään massiiviseen ekokatastrofiin? Syntyy välinpitämätön asenne omaa elämää, läheisiä ja maapallon selviytymistä kohtaan. Yksilö voi myös suhtautua defensiivisesti ja kieltää elämäntapansa eettisen ristiriidan. Ekopsykologit ovat verranneet tätä toimintamallia posttraumaattiseen stressireaktioon tai amnesiaan – kieltämällä kestämättömän tilanteen ihmiset ajautuvat yhä syvemmälle itsepetokseen.

Kirjailija Iida Rauma kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa ekologisesta ahdistuksesta, joka valvottaa öisin. ”Yritän etsiä paniikin ja asioiden kieltämisen välimaastosta jotain kompromissitapaa elää. Että olisi rehellinen sille tosiasialle, että jotain tosi uhkaavaa ja tuhoisaa on tapahtumassa, mutta pystyisi silti elämään mielekkäästi.”

Asiakkaitteni kokemukset johdattivat minut tutkimaan ekopsykologiaa. Niin suuri osa asiakkaista esitti kysymyksiä eettisestä elämäntavasta tai ravinnosta, ja koki ekologista ahdistusta, että se pakotti minut arvioimaan työtapojani ja antamaan tilaa ekologisille kysymyksille, myös niiden parantavalle näkökulmalle. Entä jos ekologinen ahdistus onkin perimmäinen oire eikä jonkin muun psykopatologian ilmentymää? Jos asiakkaitten kokemusta kuuntelisi tässäkin tosissaan?

Teksti on osa artikkelista, joka ilmestyi Psykoterapia-lehdessä 1/2016

Dagens arbetarrörelse är en fredsrörelse och en ekologisk rörelse

Jag gick med i lokalpolitiken för ett år sedan. Jag ville verka lokalt, vara närvarande i det förändrade samhälleliga klimatet. Detta har nu lett till min kandidatur i landskaps- och riksdagsvalen.
All vår verksamhet är värdegrundad. Vad är ett gott liv? Vad är ett meningsfullt och värdefullt liv i varje livsskede? Miljöskydd, hållbar utveckling, flyktinghjälp, jämlikhet och sysselsättning behöver arbetas för på alla nivåer, lokalt och globalt.
Jag har ägnat mitt arbetsliv åt kultur och media, och de senaste åren har jag varit verksam inom mentalhälsoarbete. Jag tror att upplevelsen av meningsfullhet hjälper oss att skapa välbefinnande för oss själva och vår omgivning.
Arbetarrörelsen var från början en fredsrörelse. Den har drivit frågor om rättvisa och jämlikhet. Den har förbättrat vanliga människors levnadsomständigheter och skapat välfärdsstaten.
Vad stärker idag alla människors välbefinnande och möjlighet att klara sig?
Fredsrörelsen behövs. Den ekologiska rörelsen behövs. Arbetarrörelsen motstår den växande ojämlikheten och försvarar hållbar utveckling. Den stöder kulturen, kreativiteten och bildningen, och framförallt erbjuder den en upplevelse av meningsfullhet och delaktighet.
Låt oss lyfta dagens arbetarrörelse tillsammans!

Tämän ajan työväenliike on rauhanliike ja ekologinen liike

Läksin vuosi sitten mukaan paikallispolitiikkaan. Halusin vaikuttaa paikallisesti, olla läsnä muuttuneessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä. Se on nyt johtanut ehdokkuuteen maakunta- ja eduskuntavaaleissa.
Toimintaamme ohjaavat arvot. Mitä on hyvä elämä? Mitä on merkityksellinen ja arvokas elämä kaikissa ikävaiheissa? Ilmastonmuutos, kestävä kehitys, pakolaisuus, eriarvoistuminen ja työttömyys tulevat vastaan kaikilla tasoilla, paikallisesti ja globaalisti.
Olen tehnyt elämäntyöni kulttuurin ja median parissa, ja viimeiset vuodet mielenterveystyössä. Uskon, että kokemus merkityksellisyydestä auttaa meitä rakentamaan omaa ja ympäristömme hyvinvointia.
Työväenliike on ollut alun perin rauhanliike. Se on ajanut oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Se on parantanut tavallisten ihmisten elinoloja ja luonut hyvinvointivaltion. Mitkä tekijät lisäävät nyt kaikkien ihmisten hyvinvointia ja selviämistä?
Rauhanliikettä tarvitaan. Ekologista liikettä tarvitaan. Työväenliike vastustaa eriarvoistumista ja puolustaa kestävää kehitystä. Se tukee kulttuuria, luovuutta ja sivistystä, ja ennen kaikkea, se antaa kokemuksen merkityksellisyydestä ja osallisuudesta.
Nostetaan tämän ajan työväenliikkeen lippu liehumaan!